Mikä ihmeen kunnaneläinlääkäri?

Kunnan- ja kaupungineläinlääkärit ovat kohtalaisen eksoottinen konsepti maailmalla. Kyse on suomalaisesta järjestelmästä, jossa eläinlääkäreitä palkataan viranhaltijoiksi kuntien palvelukseen huolehtimaan peruseläinlääkäripalveluista ja virkamiestyöstä kuten eläinsuojelu, alkutuotannon valvonta ja zoonoosien (sekä ihmisiin että eläimiin tarttuvat taudit) vastustus. Suurimmassa osassa maita ei tiettävästi ole samankaltaisia virkamieseläinlääkäreitä, vaan esimerkiksi kaikki yksityisesti toimivat eläinlääkärit velvoitetaan huolehtimaan riittävästä päivystämisestä ja virallisesta työstä alueella.

Perinteisesti liki jokaisessa kunnassa on ollut ainakin yksi kunnaneläinlääkäri, joka on ollut eläinlääketieteellinen jokapaikanhöylä; päivystänyt, rokottanut hevoset ja pieneläimet, leikannut, valvonut ja neuvonut. Työtä varten on täytynyt luoda alalle aivan omanlaistaan lainsäädäntöä ja käytäntöjä. Kunnaneläinlääkärit ovat olleet sekä kuntien palkollisia, että laskuttaneet toiminimen kautta asiakkailta asiakasmaksuja, jotka kuitenkin katsotaan palkaksi, ei yrittäjätuloksi. Lisäksi valvontatyöstä on maksettu korvauksia valtion (aluehallintovirastojen) kassasta kunnan sijaan. Asiaa säätelee erityisesti Eläinlääkintähuoltolaki.

Viime vuosina erikoistumiskehitys on osunut kunnaneläinlääkäreihinkin, ja yhä harvempi tekee kaikkia jonkin verran. Riveihin on palkattu erityisiä valvonta- ja hygieenikkoeläinlääkäreitä, sekä johtavia eläinlääkäreitä, jotka eivät enää välttämättä osallistu potilastyöhön. Myös praktiikkaa tekevien kunnaneläinlääkärien työnkuva on muuttunut, sillä usealla alueella karjatilat ovat vähenneet selvästi, kun taas lemmikkieläinten määrä ja varsinkin omistajien halu hoitaa niitä on kasvanut huomattavasti. Esimerkiksi päivystämisen rankkuuteen on jouduttu puuttumaan, sillä muuten kunnaneläinlääkärit eivät jaksa. Perinteisesti on ollut tavallista, että kunnaneläinlääkärit tekevät töitä noin 1,5 palkansaajan verran kuukaudessa, suuri osa siitä ilta- ja yötyönä.

Kunnaneläinlääkärienkin työn rankkuutta on lisännyt sosiaalisen median yhdistäminen virkamies- ja potilastyön vaikeisiin päätöksiin ja vaitiolovelvollisuuteen. Valvontaeläinlääkäri ei voi lähteä kommentoimaan valvontakohteensa asioita, eikä praktikkoeläinlääkäri asiakkaansa asioita, vaikka kohteet ja asiakkaat itse olisivatkin kommentoimassa kokemaansa vääryyttä äänekkäästi somessa. Epäillyissä vääryyksissä kunnaneläinlääkärit joutuvatkin yleensä jättämään kommentoinnin hallinto-oikeuden, käräjäoikeuden tai eläinlääkintävahinkojen arviolautakunnan käsittelyyn. Tavoitettavuus ja löydettävyys ovat myös lisääntyneet, mikä vaikeuttaa töiden jättämistä töihin.

Kunnaneläinlääkärien potilastyön asiakasmaksuja rajoittavat Lääkärisopimuksen mukana sovittavat Kunnallisen eläinlääkäritaksan (kuntataksa, taksakortti) maksimihinnat. Tavoitteena on ollut, että kuntalaisille olisi tarjolla riittävästi ja riittävän halvalla perustason eläinlääkäripalveluita. Kunnat tarjoavat monet asiat kuten sähkön, siivouksen, kiinteistön ja vakuutukset kunnaneläinlääkäripalveluiden tuottamiseen ilmaiseksi, eikä niiden kuluja siis välttämättä peritä lainkaan asiakkaan laskussa, tai korkeintaan osa peritään klinikkamaksuina. Tämän ansiosta palvelua voidaan tarjota markkinaa halvemmalla. Kilpailulainsäädäntö rajoittaa kuitenkin tavoitteita, eivätkä kunnat voi siksi tarjota palveluita millä tahansa hinnalla, eikä varsinkaan mitä tahansa palveluita. Muuten estetään vapaan markkinan toimintaa liiaksi.

Kunnaneläinlääkäriksi pääsee kuten eläinlääkäriksikin – muutamalla rajoituksella. Koska kyseessä on Suomessa toimiva virkamies, vaaditaan viranhaltijalta riittävää suomen ja ruotsin kielitaitoa sekä ymmärrystä lainsäädännöstä. Tämän takia vakituiseen virkaan päästäkseen on oltava Suomessa valmistunut eläinlääketieteen lisensiaatti (6 vuoden opinnot Helsingin yliopistossa), tai saatava muun maan tutkinto hyväksyttyä ja osoitettava riittävät tiedot ja osaaminen kielitaidossa ja lainsäädännössä.